Piilotettu aarre



Asiantuntija-apua somepalveluiden käyttöön

Henkilöistäkö brändejä

johanna_janhonen_suur_jyvaskylan_lehtiTämä kolumni on julkaistu alunperin Suur-Jyväskylän Lehdessä 20.4.2016

Luin taannoin Talouselämästä Suomessa vierailleen Antonella Mei-Pochtlerin ajatuksia henkilöbrändäyksestä. Saksalaiskonsultti oli sitä mieltä, että etenkin naiset luottavat liikaa siihen, että heidän osaamisensa kyllä huomataan työpaikalla ja kehotti heitä nostamaan itsensä esiin. Jaoin artikkelin LinkedIn-verkostolleni ja sain aikaan pienen keskustelun. Sanoin, ettei henkilöbrändääminen ole mitään rakettitiedettä, vaan se perustuu itsensä tuntemiseen: kun on löytänyt parhaat puolensa, niitä aletaan vain tuoda esiin.

Lämpöykkösen markkinointipäällikkö Matti Perkkiö oli samaa mieltä. “Kyllä ehdottomasti jokaisen kannattaisi brändätä itsensä nykymaailmassa. Enkä tarkoita tällä sitä, että itsestä pitäisi tehdä julkkis, vaan sitä, että esimerkiksi bloggaamalla voi kertoa niistä asioista, jotka parhaiten osaa ja mitä ajattelee ihan jokapäiväisistä asioista. Siitä olisi varmasti hyötyä työyhteisöille. Ja hupia myös.” Voiko itsensä esiin tuominen siis olla jopa hauskaa, vaatimattomalle suomalaisellekin? Aluksi omien ajatusten julkaisu voi kyllä pelottaa: “onko minulla muka jotain sanottavaa?”, mikä estää monia edes aloittamasta. Viime vuonna julkaistussa Metsäviestintä nyt -kirjassa päätoimittaja Mikael Pentikäinen totesikin, että “kun johtaja twiittaa ajatuksiaan, saattaa paljastua ‘keisari ilman vaatteita’. Tällaisia johtajia on paljon.”

Markkinointikoordinaattori Sonja Rahkonen JAMK:ista taas totesi, että “Oman osaamisen ja etenkin kiinnostusten rohkealla esiin nostamisella omassa työyhteisössä saa parhaimmillaan tulevaisuuttaan haltuun. Avoimuudella pääsee uhriutumisesta.” Eli kun kertoo työhaaveistaan ääneen, vaarana on, että ne saattavat jopa toteutua!

Oikeastaan meillä kaikilla on jo jonkinlainen maine, vaikkei sitä niin tietoisesti olisikaan rakennettu. Nyt organisaatiot ovat vain heränneet siihen, että työntekijöiden maineesta voi olla niille hyötyä. Esimerkiksi kiinteistövälittäjäketju Huom! on nostanut välittäjiensä henkilöbrändit erottumiskeinokseen. ”Jokaisella välittäjällämme on tähtiluokitus, eli he saavat asiakkailta palautteita, jotka julkaistaan netissä avoimesti. Arvosanojen keskiarvo näkyy kunkin välittäjän kohdalla tähtinä. Meillä jokainen välittäjä saa tuoda omaa persoonaansa esiin. Autan kädestä pitäen henkilöbrändin rakentamisessa sekä erityisosaamisen ja paikallistuntemuksen esiintuomisessa”, totesi johtaja Veera Hämäläinen Talouselämän haastattelussa.

Älä siis jää odottamaan, milloin henkilöbrändäyksestä tulee osa sinunkin työtäsi, vaan ota varaslähtö!

PS. Tein Antonellan ohjeista myös visuaaliset muistiinpanot: