Piilotettu aarre



Asiantuntija-apua somepalveluiden käyttöön

Some vahvistaa joukon voimaa

 Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Suur-Jyväskylän Lehdessä 29.5.2013

Joukossa on voimaa, jolla voi järjestää paitsi mielenosoituksia myös isoja Sometime2013:n tapaisia tapahtumia. Sometime kokosi pari viikkoa sitten jo neljättä kertaa parisataa sosiaalisesta mediasta kiinnostunutta ihmistä Helsinkiin (ja toisen mokoman etäosallistujiaympäri Suomea). Joukot voivat myös kerätä rahaa lastensairaalan varusteluunJolla-puhelinten kehitykseen tai dokumenttiin saksalaisesta eläkeläisrouvasta, joka taistelee mm. kynsilakanpoistoaineen voimin vihaa tihkuvia seinäkirjoituksia vastaan. Joukolla voimme myös pitää ympäristömme siistinä.Itse osallistuin vastikään mahtavaan voimannäytteeseen kirjoittamalla mm. wikeistäSosiaalinen media Suomessa 2013 -kirjaan. Kyseessä on Sometimen sivuprojekti, yli 200-sivuinen teos, joka syntyi reilussa kuukaudessa noin 65 kirjoittajan toimesta ja jota ollaan nyt kovasti viemässä kustantajalle. Rahaa me kirjoittajat emme siitä tule saamaan, vaan mahdollisilla tuotoilla kustannetaan ensi vuoden Sometime-tapahtumaa – näin se hyvä kiertää.

Wikit ovat myös hyvä esimerkki joukkovoimasta. Muista sosiaalisen median palveluista ne eroavat siinä, ettei niitä usein lasketa some-palveluiksi eikä niistä juuri puhuta. Esimerkiksi Ylen ainoa wikiuutinen viimeisen vuoden aikana liittyi siihen, että Mikkelissä on alettu kerätä wikiin talteen seutukuntaan liittyviä muistoja, kokemuksia ja tarinoita. Vastaavia alueellisia wikejä on myös Hämeenlinnassa, Vaasassa ja Porissa – milloinkahan sellainen saadaan myös Jyvässeudulle?

Toisin kuin usein luullaan, wiki ei ole Wikipedian synonyymi, vaikka Wikipedia jättimäinen wiki onkin. Wikit ovat Wikipedian määritelmän mukaan ”verkkosivustoja, joiden sisältöä käyttäjät voivat itse muokata haluamallaan tavalla”. Suomalaisia wikejä on lueteltu Wikipediassa vasta reilut 60, mutta niistäkin löytynee jokaiselle kiinnostavaa luettavaa Salkkaripediasta Hommawikiin, Kontuwikistä Kahwikiin tai Järviwikistä Diakoniawikiin.

Wikipediaan palatakseni ruotsalaiset johtavat meitä siellä luvuin 10-3: siinä missä ruotsinkielisessä Wikipediassa on noin miljoona artikkelia, suomenkielisessä niitä on vasta reilut 300 000. Vaikka lähes kaikki netinkäyttäjät Wikipediaa lukevatkin (kuuluuhan se Suomessakin kymmenen suosituimman sivuston joukkoon), niin sisällöntuotanto on varsin pienen porukan käsissä: viimeisen kuukauden päivityksistä vastaa 1700 henkilöä, mikä vastaa Alavetelin asukasmäärää. Pitäisiköhän meidän vähän tsempata?

Missäs joukoissa sinä vaikutat?