Piilotettu aarre



Asiantuntija-apua somepalveluiden käyttöön

Unelmia tähtiä ja somea


Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 9.4.2014

Unelmia, tähtiä ja somea

 

Yksi tämän kevään mielenkiintoisimpia some-tapauksia on Sara Maria Forsberg, josta nousi muutaman YouTube-videon ansiosta kansainvälinen mediailmiö. Toukokuussa 20 vuotta täyttävä ”Smoukahontas” on tekemässä unelmistaan totta: hän muuttaa Yhdysvaltoihin ja aloittaa siellä uran mainosten parissa. Arvasiko hän avatessaan videobloginsa, että kohta hänelle ojennetaan Pietarsaaren kaupungin avaimet tai että hänen tekemiään imitaatiovideoita katsotaan miljoonia kertoja ympäri maailman? Tuskin. Mutta hän ei myöskään halunnut pitää kynttiläänsä vakan alla, vaan näytti taitonsa koko maailmalle.

 

Tosi-tv-tähtien rinnalle on syntynyt erilaisia some-staroja. Aiemmin media valitsi sen, kenestä on ainesta tähdeksi, mutta nyt me pääsemme kaikki tähdentekijöiksi: jakaisinko kavereilleni tämän jutun, alkaisinko seurata tuota ihmistä?

 

Kaikista meistä ei tietenkään tule Petteri Tarkkosia (entisellä it-alan toimitusjohtajalla on 160 000 johtamisaforismeista kiinnostunutta Twitter-seuraajaa), Benjamin Peltosia (söpöllä turkulaispojalla on Instagramissa jo 175 000 seuraajaa ja takataskussa levytyssopimus) tai tamperelaisia Petroja (korujaan myyvällä ”Cicillä on Pinterestissä lähes puoli miljoonaa seuraajaa). Mutta pienempikin some-näkyvyys riittää kyllä unelmien toteuttamiseen: löydämme kadonneita kummitätejä, uusia kumppaneita, mahtavia työpaikkoja ja mielenkiintoisia lomakohteita.

 

Meillä keski-ikäisillä onkin paljon opittavaa nuorilta. Kutsuin YouTube-koulutukseeni Suomen toiseksi tilatuimman videobloggaajan, Eetu ”Eeddspeaks” Pesosen, avaamaan suomalaista vlogi-kenttää. Hän kertoi minulle, että saattaa nykyään huomaamattaan aiheuttaa aikamoisen mylläkän paljastettuaan esimerkiksi aikovansa käyvänsä pian ostoskeskuksessa. Hui! Mutta vaikka onkin tärkeää asettaa itselleen rajat siitä, mistä asioista kertoo ja mitkä pitää itsellään, ei avoimuuden ja itsensä esilletuonnin tarvitse olla mikään peikko. Unohda myös johonkin some-palveluun liittyvät ennakkoluulosi. Facebookissa ei suinkaan tarvitse jakaa koko elämää tai Instagram-tiliä täyttää kuvilla omista kasvoistasi tai nauttimistasi ruoka-annoksista vaan sieltäkin löydät hengenheimolaisia, olit sitten Muumi-fani tai yrittäjä.

 

Mietipä siis vakavasti, voisitko sinäkin somen avulla toteuttaa jonkun oman unelmasi!