Piilotettu aarre



Asiantuntija-apua somepalveluiden käyttöön

Johannan someyhteisöjä

Lue lisää yhteisöistä

Johanna Janhonen, pitkän linjan community manager

Johanna perusti ensimmäisen oman nettiyhteisönsä vuonna 2002. Ryhmä erosi vastaavista keskusteluryhmistä siinä, että siellä piti esiintyä omalla nimellä. Osallistujilta edellytettiin myös jatkuvaa aktivisuutta. Näillä säännöillä ryhmä sai aikaan yhteisöllisyyden, joka kantaa tänäkin päivänä. Nukkekotielämä-ryhmän tärkein saavutus oli Suomen ensimmäinen nukkekotiaiheinen kirja, Nukkekotielämää, jonka WSOY julkaisi vuonna 2005.

Nokiassa Johanna toimi tuotekehitysorganisaationsa sisäisenä yhteisömanagerina 2006-2009. Johanna on perustanut useita harrastusyhteisöjä, mutta myös työhön liittyviä yhteisöjä. Vuodesta 2012 järjestetty CMADFI-tapahtuma järjestetään yhteisöllisesti: tapahtuman otsikot saadaan yleisöltä ja tapahtumaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä.

Johannan perustamia wiki-yhteisöjä:

  • Nukkekotiwiki oli maailman ensimmäinen aiheeseen keskittynyt wiki
  • Mini treasures wiki on maailman suurin nukkekotiaiheinen sivusto, siellä on noin 1300 sivua. Helmikuuhun 2018 mennessä sivustolla oli käynyt lähes 600 000 vierailijaa ja sivulatauksia oli noin 2 miljoonaa. Kun ottaa huomioon harrastajien ikäjakauman (lue: kyseessä on erityisesti eläkeläisten suosima harrastus), saavutus on huima. Johanna ei ole vuosiin ehtinyt toimia itse wikissä, jota ylläpitää nyt kanadalainen Linda.
  • Sosiaalinenmedia.org on wiki, jossa some-asiantuntijat ja eri organisaatioiden some-vastaavat jakoivat esimerkkejä suomalaisesta someilusta. Wikiä käytettiin etenkin vuosina 2010 ja 2011, sittemmin sen käyttö on hiipunut.

Johanna on perustanut yhteisöjä myös LinkedIn:iin (esim. SMAT, sosiaalinen media akateemisessa tutkimuksessa ja yhteisömanagereiden oma ryhmä) ja Facebookiin (esim. entiset Jyväskylän Mattilanniemen nokialaiset, koulutusten ympärille perustetut ryhmät, CMAD-ryhmät).

Kiepaus taas on konsepti, jolla Johanna innosti suomalaisia kierrättämään ja tuunaamaan usean some-palvelun avulla. Kiepausta pyörittää nykyään Johannan rekrytoima Lea.

 

suomikuvahaaste_ohje3Tutustu myös Piilotetun aarteen Suomi100-juhlavuoden kunniaksi järjestämään #suomikuvahaasteeseen.

 

Johannalta saat hyviä vinkkejä omien yhteisöjesi synnyttämiseen ja sytyttämiseeen.

Tutustu Johannan perustamiin yhteisöihin: